En ole viimeisten viikkojen aikana pystynyt karmaisevan ruton johdosta osallistumaan harjoituksiin. Siinä missä tunnen järjen karkaavan mielestäni ja ikuisen naisen kuiskivan viettelyksiään korvaani, olen kyllä myös saanut aikaa reflektoida jäsenyyttäni Tampereen poikateatterissa ja tarkastella Sällien toimintaa ikään kuin kolmannesta persoonasta. Aion nyt puhaltaa ensimmäisen blogivuoroni johonkin aivan epäalkuperäiseen, ja kirjoittaa omista kokemuksistani Sälleissä.
Monet Sällit saattavat todeta oudoksuneen porukan meininkiä aluksi. Minä olen näihin ihmisiin verrattuna kansanrunoilija Dxxxa D:n sanoissa n.s. erilainen jäbä. Bullin ottaessa noissa treeneissä ylevän ensilentonsa, ja koko kääpiökuoron yhtyessä tuonkertaiseen tulkintaan mikrotonaalisesta, arytmisestä marssilaulustaan ymmärsin välittömästi, että tässä on sitä paljon puhuttua jotain. Ilmassa oli poikaporukan ääliöenergiaa, vaan ei sellaista yläkoululaista jossa ihmisten ÄO on vilpittömästi pakkasella, vaan jotain täysin muuta. Vaikka minulla ei tuolloin tietenkään ollut mitään helvetin käryä mitä tapahtui, eikä ollut seuraavillakaan kerroilla, eikä varsinkaan nykyään, ryhdyin tarpomaan tietäni läpi 207:n vahva-aromisen suon, enkä ole siltä polultani vielä hetkeen suunnitellut raikkaampiin ilmoihin palaavani.
Vaikken oikeastaan tiedäkkään näyttelemisestä mitään, enkä ajatellut harrastuksen lisäksi sitä paljoa tehdäkään, olen silti oppinut rakkaan ikuisen johtajan Siimeksen viisaalla opastuksella ainakin joitain perusjuttuja. Esim. kehollisen toiminnan tärkeyttä en todellakaan olisi aiemmin hoksannut, ja olen myös äänenkäytön saralla oppinut monia juttuja. Sällit on luonut positiivisen vaikutuksen myös useisiin harrastuksiin, joita olen aloittanut viimeisen vuoden aikana, esim. klassinen laulu ja alkoholismi. Vaikka olen näissä asioissa melko nappulaliigassa, on kiinnostavaa vaikkapa koulun liikuntatunnilla huomata, miten suuri osa onnistumista on yksinkertaisesti uskaltaa toimia koko keholla ja oikeasti yrittää (käy ilmi, että Tykkiä ei tunneta keskiverto-oppilaan liikunnallisesta pätevyydestä). Työhakemuksessa en Sällejä aio kuitenkaan nimellä mainita pelosta, että mahdollinen työnantaja eksyy lukemaan blogejamme (tällä voisi olla negatiivisia implikaatioita työllisyyteeni).
Myös näyttelyn ulkopuolella Sällit on ollut loistavaa puuhaa. Olen saanut monia ystäviä ja hyviä muistoja. Treenit ovat aina jonkinlainen viikon kohokohta. On erittäin terapeuttista ryntäillä idioottina pallon perässä, maata lattialla semisupiiniasennossa hyräilemässä matalaa ambienssia, kenties jopa heilua puuna vartti putkeen, kun Tatu käppäilee luokassa. Vielä tätäkin autuaampi olen haukatessani kello puoli yhdeksän aikaan Zarillon kohtuuhintaista burgeria, kysellessäni koko pöydältä heidän suunnitelmistaan syödä sekä Coleslaw-salaattinsa että ranskalaisensa ja käkättäessäni rakkaiden veikkosteni kanssa ”Kurapaskatien” kaltaisista länsimaisen viihdekirjallisuuden suurteoksista, kuullen samalla etäisesti miten Pleksi toisessa pöydässä kertoo haltioissaan Mustafa Kemal Atatürkistä.
Ciao Tutti. Tapaamme varmasti uudelleen, todennäköisesti seksistisemmissä merkeissä.
Veikko Humppi
Kirjoittaja ei ole se Veikko Humppi joka on hakemassa teille töihin, hän on kokonaan toisessa Tampereen poikateatterissa
Sällit - Tampereen poikateatteri 